Miten Daimonion syntyi?
Kun Mika ja Johanna kohtasivat, palaset loksahtivat paikoilleen. Johannalla oli jo yritys nimeltä Daimon Flow ja hän oli perehtynyt Aristoteleen käsitteeseen eudaimonia – tilaan, jossa ihminen tuntee omat vahvuutensa ja käyttää niitä paitsi omaan, myös toisten kukoistukseen.
Mikan tausta on vahvasti digitaalisessa markkinoinnissa, mutta sen vastapainona hän on nuoresta asti tutkinut intohimoisesti länsimaista ja itämaista filosofiaa. Erityisesti Sokrateen ajatus ”tiedän vain sen, etten tiedä mitään” on toiminut hänelle tärkeänä ohjenuorana läpi elämän. Daimonion oli Sokrateen sisäinen ääni, joka ohjasi häntä tekemään oikeita valintoja.
Näistä yhteisistä juurista – Sokrateen sisäisestä äänestä ja omien vahvuuksien hyödyntämisestä – syntyi yrityksemme nimi: Daimonion.
Kaksi tekijää, toisiaan täydentävä osaaminen

Mika Nevala
Brändi, liiketoiminta ja digitaaliset palvelut
Mikan vahvuus on yrityksen myynnin, markkinoinnin ja digitaalisten palvelujen yhdistäminen toimivaksi kokonaisuudeksi. Hän auttaa kirkastamaan suuntaa ja muuttaa analyysit perustelluiksi kehittämistoimiksi.
Mika kehitti yritysten markkinointia ja digitaalisia palveluja Sastamalan Mediapajassa vuosina 2008–2024 ja Myyntivoima Yhtiöiden osakkaana vuosina 2014–2017. Vuodesta 2025 työ on jatkunut Daimonion Oy:ssä.
Osaaminen ulottuu brändityöstä ja verkkosivuista markkinointimateriaaleihin, valokuvaukseen ja digitaalisten ratkaisujen arviointiin. Tekoäly toimii työn apuna, ja Mika tarkastelee myös sen vaikutuksia yritysten ostamiseen, kilpailuun ja toimintatapoihin.
Koulutus: yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto, JTO (2012).

Johanna Mohell
Hankinnat, toimintamallit ja kestävä kehitys
Johannan vahvuuksia ovat toiminnan kehittäminen, palvelujen tuotteistaminen, hankinnat ja henkilöstön osaamisen vahvistaminen. Hän auttaa jäsentämään vastuut, aikataulut ja käytännön työn niin, että suunnitelmat on mahdollista toteuttaa.
Järvenpään kaupungilla ja Mestaritoiminta Oy:ssä vuosina 2007–2017 hänen työhönsä kuuluivat palveluyksiköiden johtaminen, julkiset hankinnat ja uusien palvelukokonaisuuksien käynnistäminen. Jatsi Oy:ssä ja Palmia Oy:ssä vuosina 2018–2022 painottuivat osaamisen kehittäminen, oppilaitosyhteistyö ja hankintojen valmistelu.
ATOP-Tieto Oy:ssä Johanna työskenteli ohjelmistokoulutuksen, asiakastuen ja koulutuspalvelujen kehittämisen parissa. Yrittäjänä hän on toteuttanut jäähallikohteen siivouspalvelujen hankintaprojektin ja kilpailuttamisen.
Koulutus: ympäristöalan erikoisammattitutkinto (2025), yrittäjän ammattitutkinto (2021), johtamisen erikoisammattitutkinto (2016) ja ratkaisukeskeinen valmentaja, 40 op, Helsingin yliopisto (2012).
Arvomme
Aitous
Emme rakenna kulisseja. Autamme asiakkaita löytämään sen, mikä on heille totta.
Kestävä kehitys
Huomioimme yrityksen voimavarat, ihmiset ja ympäristön. Autamme valitsemaan kehittämistoimet, jotka ovat tarpeellisia ja toteuttamiskelpoisia.
Kohtaaminen
Jokainen asiakas on ainutlaatuinen. Pysähdymme kuulemaan ja rakentamaan yhdessä.
Kasvun mahdollistaminen
Autamme tunnistamaan vahvuudet, tekemään perusteltuja valintoja ja viemään sovitut asiat käytäntöön.
Vapaus päättää
Saatte sovitut aineistot ja työkalut omaan käyttöönne. Päätätte itse jatkosta ja siitä, kenen kanssa työskentelette.
Aloitetaan siitä, mikä on teille olennaista.
Kuuntelemme suunnitelmanne ja sovimme yhdessä, millaisesta avusta olisi eniten hyötyä.
Kertokaa suunnitelmistanne